Mene sisältöön

Kopiraitti - Reitti tekijänoikeuteen

Toimintopainikkeet

Sisällysluettelo

Opetusministeriön kouluille hankkima opetustallennuslupa

 

Opetusministeriö on hankkinut Kopiostolta, lähettäjäyrityksiltä ja elokuvatuottajia edustavalta Tuotokselta luvat ohjelmien tallentamiseen opetus- ja tutkimuskäyttöön.

Opetusministeriön hankkima lupa kattaa tallentamisen opetusministeriön alaisissa oppilaitoksissa, kuten peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, yliopistoissa ja näiden henkilöstökoulutuksessa, valtion henkilöstökoulutuksessa sekä opintokeskuksissa.

Opettajat ja oppilaitoksen henkilökunta saavat tallentaa ohjelman suoraan televisio- tai radiolähetyksestä. Tallennuksia voivat tehdä myös kunnalliset oppimateriaali- ja av-keskukset edelleen oppilaitoksille toimitettavaksi.

Tallennuksen voi tehdä esimerkiksi videokasetille, dvd-levylle, digiboksiin, c-kasetille tai cd-levylle. Ohjelmia voi tallentaa myös verkkopalvelimille. Tallentamiseen ja näiden ohjelmien välittämiseen käytettävän verkkopalvelimen tulee olla käytössä oppilaitoksen omassa sisäisessä verkossa tai sopimuksen piiriin kuuluvassa oppilaitoksia yhdistävässä suljetussa verkossa.

Yleisradion opetusohjelmia voi tilata myös Yleisradion Tallennemyynnistä

Opetusministeriön lupa ei kata ostettujen, lainattujen ja vuokrattujen tallenteiden julkista esittämistä opetuksessa. Siihen tarvitaan erillinen lupa oikeudenomistajilta. 

Sivun alkuun