Mene sisältöön

Kopiraitti - Reitti tekijänoikeuteen

Toimintopainikkeet

Sisällysluettelo

Opettajan itse tekemä aineisto

 

Muiden tekemien aineistojen käyttäminen oman materiaalin osana

Kun opettaja käyttää oman aineistonsa osana toisen henkilön tekemiä teoksia, kuten kuvia tai artikkelia, on käyttöön oltava useimmiten lupa. Joissakin tapauksissa luvista on sovittu tekijänoikeusjärjestön kanssa. Esimerkiksi julkaisujen valokopioinnista ja tv-ohjelmien tallentamisesta opetuksessa on sovittu Kopioston ja opetusministeriön kesken. Jos keskitettyä luparatkaisua ei ole, tulee lupa kysyä suoraan oikeudenomistajilta.

Teoksia saa kuitenkin käyttää ilman lupaa, kun kyseessä on siteeraus eli toisen teoksen jonkin osan käyttö oman teoksen sisällä esimerkkinä käsiteltävästä asiasta tai teemasta. Kuvien siteerausoikeus on kuitenkin hyvin kapea.

 

Työnantajan oikeus opettajan tekemään aineistoon

Jos opettaja laatii luentomonisteen, PowerPoint-esityksen tai muuta opetusmateriaalia, jonka kokonaisuus on itsenäinen ja omaperäinen, hänelle syntyy siihen tekijänoikeus.  Tekijänoikeus siirtyy työntekijältä työnantajalle vain sopimuksella, joka voi olla myös työsopimus tai työehtosopimus.

Eräissä tapauksissa myös se, että tekijä ei puutu siihen, että työnantaja käyttää hänen teoksiaan voi riittää työnantajan käyttöoikeuden syntymiseen. Tällaista nk. hiljaista sopimusta ei kuitenkaan voi suositella.

Työtehtävien hoidon yhteydessä laadittuihin teoksiin sovelletaan usein periaatetta, että työantajalla on oikeus käyttää niitä normaalin toimintansa yhteydessä. Ei kuitenkaan ole aihetta olettaa, että esimerkiksi opettajan omaa opetustaan varten laatiman aineiston tulisi olla ilman muuta kaikkien opettajien käytetävissä. Tästä tulisi erikseen sopia. Sama koskee verkkoon tuotettua oppimateriaalia, myös siitä on perusteltua sopia aina erikseen.

Kokonaan itse tekemäänsä aineistoa voi kopioida rajoituksetta. Jos joku toinen on osallistunut saman aineiston tekemiseen, tarvitaan kopiointiin myös hänen suostumuksensa.

Opettaja voi luovuttaa taloudelliset oikeutensa teokseen. Taloudelliset oikeudet  voi luovuttaa kokonaan tai osittain. Opettaja voi esimerkiksi sopia, että hänen tekemäänsä materiaalia saavat oman oppilaitoksen kollegat käyttää opetuksessaan, mutta toisten oppilaitosten opettajat eivät. 

Tekijällä on oikeus tulla mainituksi, kun hänen teostaan käytetään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että opettajan nimi on ilmoitettava, kun hänen tekemäänsä aineistoa käytetään.

Sivun alkuun