Mene sisältöön

Kopiraitti - Reitti tekijänoikeuteen

Toimintopainikkeet

Sisällysluettelo

Koulun tietoverkon hyödyntäminen opetuksessa

 

Jos kyseessä on kuvitus, valokuva, artikkeli tai muu teos, niiden kopiointiin ja jakamiseen koulun tietoverkossa tulee olla oikeudenhaltijan lupa. Oppilaitoksille tarkoitettuja digilupia voit tiedustella Kopiostosta. 

Verkossa saatavilla olevia elokuvia ei saa suoraan lain nojalla vapaasti esittää opetuksessa. Elokuvan näyttäminen opetuksessa on julkista esittämistä, eikä se tule sallituksi sillä, että aineisto on internetissä. Joissakin tapauksissa aineisto on voitu laittaa internetiin siten, että tällainen käyttö sallitaan. Tästä tulisi olla merkintä kyseessä olevalla sivustoilla.  

Opettajan oma aineisto tietoverkossa

Tekijänoikeus kuuluu henkilölle, joka on teoksen tehnyt, ellei muuta ole sovittu. Tekijänä pidetään sitä, jonka nimi on laitettu teoksen kappaleeseen tai joka mainitaan teoksen yhteydessä. Opettajalla on tekijänoikeus omiin aineistoihinsa, jos hän ei ole siirtänyt tätä oikeuttaan esimerkiksi oppilaitokselle. Sama sääntö koskee myös opettajan esimerkiksi koulun sisäiseen verkkoon laatimaa aineistoa.

Oppilaitos voi saada opettajan opetustyön tueksi valmistamaan tavanomaiseen aineistoon, esimerkiksi kalvosarjaan, normaalin toimintansa edellyttämän käyttöoikeuden. Tällaisen käyttöoikeuden voidaan katsoa siirtyneen esimerkiksi ilman opettajan nimenomaista ilmaisua oikeuksien siirtymisestä, hiljaisella hyväksymisellä.

 

Oppilaan tekemä aineisto tietoverkossa

Opettaja ei saa laittaa oppilaan tekemää aineistoa tietoverkkoon ilman oppilaan lupaa. Jos oppilas on alaikäinen, tulee lupa kysyä huoltajilta.

Sivun alkuun